lauantai 30. huhtikuuta 2011

Mätsärikierros jatkuu..

Tänään siis oltiin Harjavallan torilla harjoittelemassa kehäkäytöstä. Tuomarina Riitta Lahtovaara. Pöydälle tuomari ei koiria nostattanut joka minua vähän harmitti. Kalle esiintyi taas edukseen, sai punaisen nauhan ja ravasi vielä 4. palkintopallille. Tuomari kehui Kallea siitä ettei sitä tarvitse asetella seisomaan vaan koira osaa itse hakea oikean asennon.

Asta on ollut hoidossa keskiviikosta asti ja meno on ollut sen mukaista. Duraselpupu hukkasi lauman ekana päivänä lenkillä ollessamme ja jouduin oikeen sitä lähteä hakemaan. Taisi neitikin pelästyä kun  nyt on pitänyt paremmin kontaktia lenkillä. Perjantaina oltiin porissa ja Asta pääsi pitkästä aikaa hissi-ajelulle, hissikäyttäytyminen oli mallikelpoista.

Tiistaina alkaa Kallen rally-toko alkeet, mielenkiinnolla odotan millaista laji todellisuudessa on.

Pepin Ylöjärven agilitykisat jäävät nyt väliin, kun unohdin neidin sinne ilmoittaa, hävettää.. No, eipä kyllä olla päästy treenaamaan pitkään aikaan, joten ehkä ihan hyväkin että unohdin. Toukokuun lopulla sitten mennään Raumalle, se on varma, enkä unohda ilmoittautua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti