maanantai 20. kesäkuuta 2011

Treffit

Suomi-pentueen treffit olivat viime lauantaina. Sää suosi paikalle saapuneita. Pilvinen, mutta sateeton ilma takasi meille mukavan päivän. Paikalle pääsi vain Alli ja Aada. Marski ja Luna perheineen olivat estyneitä ja Astan perhe oli unohtanut koko tapahtuman. Meillä oli silti kiva päivä. Ensin lähdettiin lenkille Satalinnan metsämaastoihin. Jo alkumatkasta Aada ilmoitti melko selkeästi ettei hän siedä silmissään Allia. Aada ja Alli sitten olivat vuoroittain hihnassa. Lenkin jälkeen käytiin vetämässä verijäljet ja kun ne muhivat maastossa me ihmiset kävimme ruokapöytään. Täydellä masulla sitten lähdettiin jäljestämään. Aada oli aikaismmin jo koittanut verijälkeä ja intoa löytyikin tytöstä hyvin. Kaato ei ensin kiinnostanut, mutta hetken päästä peuransorkkaa kannettiin ylpeänä. Alli oli jäljellä ensikertalainen. Tuntui kumminkin heti tietävän mistä hommassa oli kyse, ja kaato ensin hieman jännitti, mutta kun oltiin varmoja ettei se pure, niin Allikin kantoi sorkkaa ylpeänä takaisin tielle.
Lopuksi vielä kahviteltiin ja juteltiin tietysti koirista. Kuvia tulossa vielä kuvagalleriaan. Pitää vielä mainita että kun treffiläiset lähtivät, niin puolen tunnin päästä alkoi satamaan kaatamalla vettä.

Alli




























Aada

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti