lauantai 28. tammikuuta 2012

Emma kyläilee

Sain Emman (S. Festuca Rubra) meille yökylään. Emma on tosi iloinen ja vauhdikas pikkurusseli.




Asta on toipunut operaatiosta hyvin ja tuntuu että neidin lääkitys on kohdillaan, vauhtia kuulemma piisaa entiseen malliin. Toki Astan liikkumista on hieman rajoitettu. Asta antaa hienosti vaihtaa siteet tassuun ja antaa myös siteitten olla hyvin paikoillaan.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Asta kipeenä


Astapieni on loukannut etutassunsa. Etutassun kynnen juuresta alkoi vuotaa verta ja aina välillä tassua kevitettiin liikkeessä. Kasvattitäti katsoi tassua ja huomasi että varvas oli turvonnut ja hieman kuumotti. Ohjasin isäntäperheen eläinlääkäriin. Eläinlääkärissä etutassusta poistettiin kynsi, koska se oli murtunut ja varvas tulehtunut. Nyt neiti toipuu kotona nukutuksesta ja sai kipulääkettä sekä antibiootin. Siteidenvaihto päivittäin ja ulkoillessa tassuun laitetaan vielä pussi, ettei side kastu. "Sisko" Emma on hieman hämillään miksei saa hoitaa "isosiskon" haavaa. Emma on perinyt isältään kovan hoitovietin.

Russeli on liikkeisään hyvin vauhdikas ja Astakin tekee kaiken 110% vauhdilla. Todennäköisesti kynsi on murtunut kovassa vauhdissa jäätyneellä maalla. Poistettu kynsi kasvaa takaisin 3-5 viikon aikana.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Noormarkku agi 6.1.

Näin on vuoden ekat agi kisat korkattu. Noormarkussa meillä oli kolme starttia, tuomarina Anne Huittinen. Siitä en tiedä kannattiko startit..
Radat oli mielestäni kivoja, suht helppoa etenemistä ja muutama tiukka kohtakin radoilta löytyi.
Peppi kävi kuumana, tietenkin ja A-radalta tuloksena HYLKY. Aluksi kielto aidalta, juoksi vaan ohi, vaikka este suoraan edessä. Toinen kielto myös aidalta, nyt ohjasin huonosti, eli mun vika. Ja kolmas kielto putkelta, sitä en muista mitä tapahtui.
B-radalta saatiin tulos, 15vp ja aikakin alittui -6,34. Kepeiltä tuli kaksi kieltoa ja An alastulon kontakti meni peileen.
C-rata HYLKY. Kielto muurilta, ohjasin huonosti ja 2 kieltoa kepeiltä.
Kontaktit onnistuivat suht hyvin kaikilla radoilla, joista olen tyytyväinen. Varsinkin puomilla meillä on ollut kontakti-ongelmia, ja pahoja.
Nyt taitaa tulla taukoa kisoihin, olen viemässä keväällä Pepin steriilisaatioon, ja kesällä sitten taas kisakentille.

Jospa olisi Kallen aika näyttää kykynsä..

torstai 5. tammikuuta 2012

Silmätarkastus

Aada (S. Aada-Lotta) on käynyt silmätarkastuksessa ja saanut lausunnon terveet silmät. Polvitarkastus tehtiin jo aiemmin ja tuloksena 0/0