lauantai 8. helmikuuta 2014

Hiljaiseloa

Koko talvi on melkeimpä eletty hiljaista vaihetta. Treeneistä on ollut lähestulkoon taukoa, toki ollaan sitten pientä aivojumppaa kotosalla harjoitettu mutta lähinnä ollaan vaan lenkkeilty. Tämmikuussa oli yhdet aksatreenit Lumoa hallissa ja tänään oli talven toiset treenit. Kalle on aika varma suorittaja ja ilokseni huomaan että olen alkanut luottamaan siihen ja etenen sen edelle ohjaamaan. Lasse treenasi tosissaan aksaa tänään toisen kerran elämässään, ja hyvin sujuu hyppy-putkiradat nuorelta mieheltä. Puomia treenataan hihnassa ja keinua on kolauteltu ja tänään sillä kiikuttiin. Lasse on muuten aika nopea, noinkohan mä oon sen kanssa vielä joskus pulassa.
Peppi on menossa silmätarkkiin helmikuun lopussa, nyt on jo alkanut jännittään testin tulos.

Tänään aksatunnin jälkeen ajeltiin Hosiossaareen ja tavattiin siellä Asta, Emma ja Siiri. Siiristä on kasvanut kovin soma pikkuneiti.

Niin ja loppuvudesta 2014/alkuvudesta 2015 meillä saattaa pentulaatikossa tuhista pieniä russelipusselin alkuja.

Kohta lentää lumipallo! 


Siiri (S. Gloria)